perjantai 24.9.2021 | 15:33
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Urheilu

K-Pallon teholeiristä aiotaan jokakesäistä – Leirin päävalmentaja Kari Laukkanen ihailee Kalajoen jalkapallobuumia

Heidi Vierimaa
Ma 21.6.2021 klo 17:09 | päivitetty ti 10:50

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Keskiviikkoaamupäivällä käynnistyi Kummalan kentällä Kalajoen Pallon toimelias Teholeiri, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa. Leirille osallistui 60 innokasta jalkapallojunioria, suurin osa Kalajoelta, joitakin Sievistä ja Ylivieskasta. Teholeiri poikkeaa jalkapallokoulusta hieman, sillä suurimmalla osalla leiriläisistä on jo perustaidot hallussa, kun taas jalkapallokoulu on enemmänkin alkeita ja lajin pariin lähtemistä varten. Teholeirillä voidaan siis toteuttaa syventävämpiä harjoitteita.

Leiriläiset jaettiin sujuvasti kuuteen ryhmään, joista jokaisella oli vastuuohjaaja. Kolme ohjaajaa oli K-Pallon nuoria ja kolme Kalajoki Akatemialta, hekin jalkapalloilijoita. Ohjaajia oli tukemassa myös kolme K-Pallon valmentajaa.

Kun tieto leiristä tuli, varattiin se täyteen kolmessa päivässä. Suosioon todennäköisesti vaikutti se, että yksi ohjaajista oli kokenut valmentaja ja entinen Bundesliigan maalivahti Kari ”Laku” Laukkanen. Hän suunnitteli kolmipäiväisen leirin ohjelman, jonka ensimmäiseen aamupäivään kuului käytännöntaitoja, kuten käännöksiä ja kuljetuksia. Iltapäivien ohjelmassa oli pelinomaisia ja teknisiä harjoituksia.

– Joka päivälle on eri teemoja. Torstaille syöttö ja ensimmäinen kosketus, ja perjantaille maalintekoa. Vaikka aamupäivällä on kaksi tuntia treeniä, ja energiaa palaa, niin lapset haluavat pelata innoissaan iltapäivälläkin, Laukkanen sanoi keskiviikkona.

Säät suosivat K-Pallon Teholeiriä. Keskiviikkona Miko Mölsä ja Kari Laukkanen saivat poseerata tuulisessa säässä. Torstaille saatiin t-paitakeli, ja sadekaan ei kerennyt kiusata perjantaina.
Heidi Vierimaa

Laukkanen huomaa, että Kalajoella on pienoista jalkapallobuumia aistittavissa, ja jalkapallo nostaa asemiaan, mikä on hänen mielestään hienoa. Jalkapallo on helppo laji tulla mukaan, ja päällimmäinen asia on tietenkin se, että lapsilla on kivaa – siinä samalla taidot karttuvat. Laukkanen kehuu Kummalan nurmea, joka on tällä hetkellä hyväkuntoinen. Laukkanen on kuullut Kummalan tekonurmihankkeesta, ja kun asian otti puheeksi, hän tiesi oitis kertoa lukuisat tekonurmen edut.

– Kalajoella on hyvät puitteet, paremmat, mitä monella muulla paikkakunnalla, hän muistuttaa.

Kalajokinen Miko Mölsä on jo näppärä pallon kanssa, koska on harrastanut jalkapalloa jo kahdeksan vuotta. Hän pelaa hyökkääjänä K-Pallon 2008-syntyneiden joukkueessa. Hän päätti osallistua leirille oitis, kun häntä kysyttiin mukaan. Leirillä oli mukavaa, ja kehitystäkin tuli.

– Olen katsonut kaikki Suomen pelit, ja yllättävän hyvin meillä on mennyt omissakin peleissä, Miko Mölsä sanoo.

Pasi Rajala on yksi k-pallolainen, jota on kiittäminen Teholeirin järjestämisestä. Hän on ollut päävastuussa ja toiminut yhteyshenkilönä leirin toteuttamisen ideoinnissa Kari Laukkasen kanssa. Rajala muutti takaisin Kalajoelle kaksi vuotta sitten, ja aloitti viime talvena valmentajana 2011-syntyneille. Hän aloitti myös K-Pallon johtokunnassa tänä vuonna.

Jalkapallossa ystävyyssuhteet kantavat pitkälle, nimittäin vuonna 2002 kalajokistunut liikunnan ja urheilun ystävä Pauli Ålander sattuu tuntemaan Kari Laukkasen 30 vuoden ajalta. He asuivat aikoinaan samoilla seuduilla, ovat käyneet katsomassa jalkapalloa yhdessä Euroopassa, sekä ovat vankasti saksalaisen jalkapalloilun ystäviä. Tasan vuosi sitten Laukkanen kävi Kalajoella koiranhakureissulla Ålanderin vinkistä hyvään saksanseisojan kasvattajaan.

– Minulla oli koira nimeltä Özil, ja sillä oli liivi, jossa lukee numero kahdeksan. Kun koirasta aika jätti, niin halusin antaa liivin eteenpäin Lakun koiralle. Sen nimeksi piti myös saada jokin sopiva saksalaispelaaja, jolla on numero kahdeksan. Valitsimme Lothar Matthäusin. Laku jäi tavallaan palveluksen velkaa, joten hän ei voinut kieltäytyä lähtemisestä mukaan leirille, Ålander nauraa.

Pauli Ålander, Kari Laukkanen ja muut saivat riemuita Suomen maalia Safaritalon kisastudiossa, mutta lannistus latisti tunnelmaa kun tilanne tuomittiin paitsioksi.
Heidi Vierimaa

Onnistuneen keskiviikon leiripäivän jälkeen osa ohjaajaväestä meni pitämään kisastudiota Safaritalolle Euroopan-mestaruuskisojen alkusarjan Suomi-Venäjä -ottelun ajaksi. Samalla oli mukava puida, kuinka leiripäivä sujui.

– Hyvä kun oli nuoria ohjaajia mukana, ja ohjaajia oli riittävästi. Leiri oli Laukkasen toimesta hyvin organisoitu ja kaikki rullasi hienosti, Rajala miettii.

– Tavoite on saavutettu, kaikki lapset ovat poikki ja puhki. Neljä tuntia toimintaa, niin tuntuuhan se, Laukkanen laukoo.

Suomen peli toi jo alkuminuuteilla riemun huudahduksia kisastudiolaisille, kun Joel Pohjanpalo puski pallon railakkaasti maaliin. Saattoiko olla totta, että sinnikäs Suomi menee jo ottelun alussa johtoon. Eipä tietenkään, koska videotuomari katsoi tilanteen niukasti paitsioksi. Tätä harmiteltiin moneen otteeseen, kun muista paikoista ei maalia syntynyt. Rajalan ja Laukkasen mielestä Suomen peli näytti paremmalta, mitä Tanskaa vastaan. Suomi oli hyvin mukana ja saumat oli, mutta yksi tilanne, ja sitten oltiin häviöllä pelin loppuun asti.

//Muokattu 22.6.2021 klo10.14// Poistettu kuvatekstistä kuvaan kuulumattoman henkilön nimi. // Lisätty oikean henkilön nimikuvatekstiin 22.6. klo10.50 //

Laku jäi tavallaan palveluksen velkaa, joten hän ei voinut kieltäytyä lähtemisestä mukaan leirille.

#