tiistai 22.9.2020 | 04:43
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Urheilu

Kari Isopahkalan ohjaama H-vene Milena Syysmakkara-ratapurjehduskilpailun voittoon

Kalajokiseutu
Ke 9.9.2020 klo 09:30 | päivitetty ke 12:56

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Kalajoen Hiekkasärkkien edustalla lauantaina 5.9. purjehditussa ”Syysmakkara”-ratakilpailussa vei voiton Kari Isopahkalan ohjaamana H-vene Milena. Kilpailua suosi reipas 7-11 m/s puhaltanut lämmin etelätuuli. Rahjan saariston suojassa aallokko pysyi matalana ja näin purjehdusolosuhteet olivat erinomaiset. Ensimmäisen purjehduksen suvereenisti voittanut Milena sai uhkaajakseen FE 83-veneen, Fiona X:n, jonka Antti Kaivosoja purjehti niukasti, mutta selvästi toisen erän voittoon. Tasoitettu yhteisaika ratkaisi Milenalle kilpailun voiton. Heikki Jylhä-Ollila purjehtima C&C 26, Erica sijoittui kolmanneksi nousujohteisella purjehduksella (4. ja 3.).

Viime vuoden syysmakkarapurjehduksen voittaja Hoobot aloitti terävästi, tullen maaliin kolmantena ensimmäisessä erässä Lasse Kärjän pitäessä veneen perää. Veteraanipurjehtijat saivat veneen kallistelusta ja vesipärskeistä kuitenkin tarpeekseen eivätkä ottaneet enää osaa toiseen purjehdukseen.

Kallan Purjehtijoiden järjestämään kilpailuun osallistui oman seuran kuusi venekuntaa.

Kilpailu oli avoin ja virallinen SPV:n (Suomen Purjehdus ja Veneily ry) kilpailukalenteriin ilmoitettu purjehduskilpailu, johon ei muiden seurojen veneitä kuitenkaan tullut.

Syysmakkara-ratakilpailu oli seuran purjehdusmestaruuskilpailujen toinen osakilpailu. Ensimmäinen, Kallan Kierto, purjehdittiin elokuun alussa.

Kallan Kierron voittanut ja Syysmakkarassa toiseksi sijoittunut Fiona X voitti seuran mestaruuden, Erican tullessa toiseksi. Milena ei Kallan Kiertoon osallistunut, mutta ratakisan voitto riitti nostamaan sen kolmanneksi.

#