lauantai 4.7.2020 | 23:54
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Nyrkiniskulle monen tonnin hintalappu – Kalajokinen nainen iski humalassa toista naista kasvoihin

KS
Ke 13.11.2019 klo 11:30

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi kalajokisen 41-vuotiaan naisen maksamaan monenlaisia korvauksia pahoinpitelystä.

Nainen löi toista naista nyrkillä kasvoihin viime vuoden kesäkuun alussa. Iskusta aiheutui uhrille kipua, aristusta, turvotusta ja paineentunnetta nenänvarteen, lisäksi poskipäähän tuli paineentunnetta ja uhri sai henkisiä seuraamuksia. Lisäksi uhri kertoi saaneensa iskun takia päänsärkyä, mutta siihen ja henkisiin seuraamuksiin ei ollut käräjäoikeuden mukaan näyttöjä.

Tuomittu kiisti lyöneensä nyrkillä, vaan väitti puolustaneensa itseään hätävarjelutilanteessa makuuasennosta kämmenselällä. Todistaja kuitenkin kertoi nähneensä ikkunasta, että molemmat olivat jalkeilla, mikä riitti todistukseksi nyrkiniskusta.

Sekä tuomittu, uhri että todistaja olivat tapahtumahetkellä päihtyneitä.

Uhri vaati kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta 500 euroa ja lisäksi korvauksen 20,40 euron lääkärikuluista. Lisäksi hän vaati, että tuomitun on korvattava asianosaiskulut 100 euroa ja oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Tuomitun mielestä kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta tulisi maksettavaksi 200 euroa, joka sekin olisi soviteltu puoleen. Myös lääkärikulut olisi hänen mielestä pitänyt puolittaa.

Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että koska kyseessä ei ollut itsensä puolustaminen, korvausten sovittelulle ei ole perustetta. Käräjäoikeus kuitenkin totesi, että 300 euroa on riittävä korvaus kivusta ja särystä, koska vammat ovat olleet pinnallisia.

Muut korvaukset tuomittiin vaatimusten mukaisesti, mikä tarkoittaa sitä, että tuomittu joutuu maksamaan kaikkiaan noin 3 800 euroa ja siihen korot päälle. Summa sisältää 300 euroa päiväsakkoa, valtiolle maksettavan 80 euron rikosuhrimaksun ja 230 euron todistelukustannukset sekä uhrille maksettavat 300 euroa, lääkärinkulut 20,40 euroa, asianosaiskuluista 100 euroa ja oikeudenkäyntikuluista yli 2 900 – kaikki korkoineen.

#