”Pyrimme siihen, että saamme yhtenäistettyä opasteet” – Reitit olivat kunnossa, mutta lintutorni hukassa
Kalajokisen Niina Vihelän ja kokkolalaisen Mika Nopasen ensimmäinen yhteinen koti on pakettiautossa: "Viime kesänä oli ajatus, että voisin asua vaikka koko ajan tässä" – Pariskunta kertoo videolla, millaista pakumatkailu oikein on
"Nyt kaikki voivat sanoa, että mennään meijän laavulle" – Olli Pahikainen rakensi palkitun laavun yhdessä perheen ja ystävien kanssa
Visit Kalajoki tuotteistaa alueen luontoreittejä – Kuusi Kalajoen reittiä on nyt löydettävissä kansainvälisestä retkeilykarttapalvelusta
"Pojilla oli virta päällä, ei niitä mikään pidätellyt, kun ne alko heti hommiin!" – Himangan urheilijat rakensivat Himangalle kolme uutta laavua
Ravivalmentaja Sanna Loukusa lähti Pudasjärveltä ja jarrutti Kalajoen kohdalla – Puolensataa tallia tarjottiin vuokralle Ruotsia myöten
"Ensimmäisenä keitän kotona kahvit” –Lähes neljännesvuosisadan alueen ammatillisessa koulutuksessa vaikuttanut Erkki Juola jää eläkkeelle Jedun rehtorin virasta
Idyllistä mökkimajoitusta jokirannassa – ”Oman lisänsä palveluihin tuovat uiminen ja koskikalastusmahdollisuus”
”Käsityökoulu on elinikäisen oppimisen paikka” – Oppilastöiden näyttelyyn voi tutustua Kalajoen kirjastossa
Idyllistä mökkimajoitusta jokirannassa – ”Oman lisänsä palveluihin tuovat uiminen ja koskikalastusmahdollisuus”
Ravivalmentaja Sanna Loukusa lähti Pudasjärveltä ja jarrutti Kalajoen kohdalla – Puolensataa tallia tarjottiin vuokralle Ruotsia myöten
Muualta Hillasta: Sanna Tiensuu-Piirainen sairastui rintasyöpään ja alkoi heti pohtia, voisiko katsoa elämäänsä positiivisesti