Urheilu

Jokkiskuski Kalle Himanka saavutti ensimmäisen ykkössijansa ja tähtää nyt yhä pidemmälle – “Kaikki lähti 1-vuotiaasta”

Viime kuussa Oulaisissa järjestetyissä jokamiehenluokan kilpailuissa 19-vuotias Kalle Himanka ajoi ensimmäistä kertaa yleisen luokan voittoon. Jokkisuran varrella on kuitenkin tapahtunut paljon ja kaikenlaista muutakin.

Himanka on kunnostanut jo yli kymmenen kisa-autoa sekä nyt myös ensimmäisensiviiliautonsa. – Parasta projekteissa on varmaan se, kun näkee, että ne edistyvät, hän sanoo. Kuva: Arttu Aunola

Jokkis eli jokamiehenluokka on ollut Kalle Himangan elämässä läsnä lähes aina.

– Kaikki lähti 1-vuotiaasta. Äiti ja isä ottivat minut silloin jo kisoihin mukaan, kun he ovat harrastaneet sitä aina. Silloin olin vain seurana ja katsomassa, Himanka sanoo.

Tätä menoa jatkui useamman vuoden ajan, kunnes H

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä