Muualta Hillasta: Eroaminen uskonyhteisöstä on tuonut uutta näkökulmaa myös Aili Myllykosken työhön hierojana: ”Jokainen ihminen on arvokas itsenään”
Kalajokinen tubettaja Matias Sumell teki pikkupoikana alkaneesta harrastuksesta itselleen yrityksen: "Isä sanoi, että etkö ikinä meinaa opetella tätä itse" – Katso nettihitiksi noussut video, jossa pekoni paistuu moottoripyörän pakoputkella
”Olen ollut rasvanäppi pienestä pitäen” – Reilu vuosi sitten korjaamon perustanut Jasper Vaikonpää suunnittelee jo laajennusta
”Nykyään on yhä vaikeampaa löytää vanhaa ladon lautaa” – Tyngän maalaismarkkinoille ei tulla vain katselemaan
Kalajoki ei tule maksamaan kotihoidontuen kuntalisää – Sen sijaan lapsiperheille suunnitellaan uutta maksutonta palvelua
”Haluaisin, että Kalajoki olisi ennen kaikkea paikkakuntalaisia varten” – Lukijakyselyn vastaajat antoivat ruusuja ja risuja nykyiselle valtuustolle
Sankaritähystäjän oli vaikea lähteä viimeiselle lennolle – alas ammuttu kone löytyi vasta seuraavana syksynä