Pääkirjoitukset
Älä jää jouluna yksin
Moni on odottanut joulua pitkään. On ihana rauhoittua hetkeksi ja juhlia keskellä vuoden pimeintä aikaa. Monen joulu täyttyy ihanista perinteistä ja rakkaista ihmisistä.
Mutta. Kaikille joulun aika ei kuitenkaan merkitse iloa ja riemua. Joulu saattaa pikemminkin aiheuttaa surua ja ahdistusta.
Yksinäis