Sari Haapasesta ei pitänyt koskaan tulla yrittäjää – Nyt hän valmistaa sokerointituotteita ja mainostaa niitä Tiktokissa
Keski-Pohjanmaan yrittäjien uusi toimitusjohtaja Anna Kotamäki palaa juurilleen Toholammille – ”Toivon, että yrittäjien ei tarvitse jäädä yksin”
”Huonompaan suuntaan ollaan menossa” – Top Camping Kalajoella rikottiin ja roskattiin paikkoja juhannuksena
Kalajoella esitellyt dronet ja vr-lasit helpottavat esimerkiksi vainajien etsimisessä: ”Ei tarvitse itse lähteä soutelemaan”
”Haluaisin, että Kalajoki olisi ennen kaikkea paikkakuntalaisia varten” – Lukijakyselyn vastaajat antoivat ruusuja ja risuja nykyiselle valtuustolle
Kalajoki ei tule maksamaan kotihoidontuen kuntalisää – Sen sijaan lapsiperheille suunnitellaan uutta maksutonta palvelua
”Nykyään on yhä vaikeampaa löytää vanhaa ladon lautaa” – Tyngän maalaismarkkinoille ei tulla vain katselemaan
”Olen ollut rasvanäppi pienestä pitäen” – Reilu vuosi sitten korjaamon perustanut Jasper Vaikonpää suunnittelee jo laajennusta
”Haluaisin, että Kalajoki olisi ennen kaikkea paikkakuntalaisia varten” – Lukijakyselyn vastaajat antoivat ruusuja ja risuja nykyiselle valtuustolle