Ihmiset 

Kyllikki Saaren katoamisesta 70 vuotta – Murhamysteeri kiehtoo vieläkin: “Todella puhdas suomalainen nainen, joka symboloi Elovena-tyttöä”

Miksi Kyllikki Saaren murha ei unohdu? Miksi se on tarttunut suomalaiseen kollektiivitajuntaan?

Heinäkuu 2018. Sanotaan suoraan ja kakistelematta: En olisi tälle paikalle astellut syksyisessä hämäryydessä, pimeydestä nyt puhumattakaan.

Mentävä kuitenkin oli. Niin paljon oli kiinnostus herännyt lukiessa taas kerran Kyllikki Saaren murhamysteeristä. Se paikka vain oli nyt ja lopultakin nähtävä.

Piti ajaa 250 kilometriä Kokkolasta. Läpi lakeuksien. Seinäjoki, Ilmajoki, Kurikka, Kauhajoki... Lopuksi Isojoki.

Rispaantunut tienviitta pari, kolme kilometriä ennen Isojoen kirkonkylää. Mustalla pohjalla valkoinen teksti: Kyllikki Saaren suohauta.

Sydänkesän päiväsydännä pakkaa paidan selkämys kastumaan, vaikka tieltä on matkaa vain kolmisensataa metriä.

Siinä se on. Tuhansien ja taas tuhansien uteliaiden, surevien, vihaisten, turhautuneiden, alistuneiden kävijöiden kohde. Suohauta. Siitä Auli Kyllikki Saaren ruumis löydettiin 11. päivänä lokakuuta vuonna 1953.

17-vuotiaan nuoren naisen katoamisesta oli kulunut viisi kuukautta: Saari katosi 15. toukokuuta. Käytännössä koko tuon ajan Isojoki oli ollut ennennäkemättömän huomion kohteena.

Kaksi viikkoa ruumiin löytymisen jälkeen Kauhajoen kirkossa pidetystä siunaustilaisuudesta tuli – ei vain Isojoen vaan koko kansakunnan yhteinen – massiivinen surujuhla. Kirkko täyttyi ääriään myöten. Samoin sen ympäristö. Kaikki keskeiset sen ajan tiedotusvälineet olivat paikalla.

Kyllikki Saari laskettiin aivan kirkon vieressä olevaan sukuhautaan. Mysteeriä ei sen sijaan ole koskaan haudattu.

Se on elänyt seitsemän vuosikymmentä.

Esipuhe on hämmentävä. Kalajoelta kotoisin oleva sosiaali- ja terveystieteen professori, Tampereen yliopiston yhteiskuntatieiteiden tiedekunnan dekaani Juho Saari ei lukeudu ihan sen listan kärkeen, joka alkaisi ratkoa Kyllikki Saaren murhamysteeriä.

Todetaan heti perään kaksi asiaa. Ei Saaren tarkoitus ole ollutkaan ryhtyä etsimään murhaajaa. Ja ei, Juho Saari ei ole sukua Kyllikki Saarelle.

Lokakuussa 2020 kuitenkin ilmestyi Juho Saaren kirjoittama ja Gaudeamuksen kustantama kirja – paremminkin mikrososiologinen tutkimus – Kuuluisan kuoleman varjo – Miksi Kyllikki Saaren murha ei unohdu?

Siihen esipuheeseen. Näin Juho Saari kirjoittaa: “En ole erityisen kiinnostunut Kyllikki Saaresta tai hänen murhastaan... Ylipäätään en ole kiinnostunut murhista”.

Aika outoa. Jos on parin vuoden ajan ison osan vapaa-ajastaan – kesälomistaan ja viikonlopuistaan – uhrannut käymällä läpi kaikkineen yhteensä noin 35 000 sivua, jotka koostuvat esitutkinta-aineistosta, valtavasta määrästä lehtijuttuja, erilaisia blogikirjoituksia, nettipalstoja, sosiaalisen median videoita ja niin edelleen...

Niin kai Kyllikki Saaren murhan on täytynyt kiinnostaa?

Onpa tietenkin, mutta näkökulma on toinen. Sen Juho Saari pelkistää kirjansa esipuheessa näin: “Minua kiinnostavat tapahtumaketjujen rakenteet ja kollektiivisen muistin prosessit”.

Sama asia on pelkistetty kirjan alaotsikossa: Miksi Kyllikki Saaren murha ei unohdu?

Malttakaamme hetki odottaa vastausta.

Kun tapahtumat Isojoella toukokuusta 1953 seuraavaan lokakuuhun yrittää pelkistää tarjolla olevasta massiivisesta tietomäärästä, tehtävä on likipitäen mahdoton.

Koetetaan silti. Itsenäisyyspäivänä vuonna 1935 syntynyt Auli Kyllikki Saari katosi sunnuntai-iltana 17. toukokuuta 1953 ollessaan palaamassa polkupyörällä hengellisestä tilaisuudesta.

Katoamisilmoitus tehtiin kaksi päivää myöhemmin. Etsintöjä jatkettiin erisuuruisissa kokoonpanoissa syksyyn saakka. Heinäkuun 22. päivä löydettiin Saaren käyttämä polkupyörä upotettuna Lellunlaakson suohon.

Syys-lokakuussa etsinnät suunnattiin virheellisen vihjeen perusteella Kuortaneen Kaaranka-järvelle. Saaren kenkä löytyi sattumalta lokakuun 9. päivänä. Tämän jälkeen koottiin 300 miehen etsintäjoukko, joka osui sunnuntaina 11. lokakuuta aamukymmeneltä paikalle, jonne Kyllikki Saaren ruumis oli haudattu. Ikään kuin merkiksi hautaan oli isketty kahdella vasenkätisellä puukonvedolla katkaistu männynnäre.

Suohaudalta on matkaa Isojoen kirkonkylälle vajaat kolme kilometriä.

Saaren kuoleman aiheutti ruumiinavauksen mukaan voimakas tylpällä esineellä tehty isku, joka murskasi hänen kasvoluunsa. Mahdollista on, että Saari ei kuollut välittömästi iskuun vaan tukehtui omaan vereensä.

Pahoin lahonneen ruumiin avaus ei antanut selvyyttä kahteen asiaan, jotka ovat osa murhamysteeriä: Saaren alaruumis oli riisuttu paljaaksi, mikä kertoo seksuaalirikoksesta. Raiskausta ei voitu kuitenkaan varmistaa. Yhtä lailla avoimeksi jäi kysymys, oliko Saari raskaana. Jos kyse oli alkuvaiheen raskaudesta, se oli mahdollista.

Kyllikki Saaren siunaus- ja hautajaistilaisuuteen sunnuntaina 25. lokakuuta 1953, tasan kaksi viikkoa hänen ruumiinsa löytymisen jälkeen, väitetään osallistuneen jopa 25 000 ihmistä. Juho Saaren arvion mukaan määrää on kuitenkin liioiteltu. Valtava joukko joka tapauksessa, vähintään 10 000 ihmistä.

2020-luvun tietämyksellä voi sanoa lähes varmaksi, että murha olisi esimerkiksi kuitu- ja dna-näytteiden avulla selvitetty. 1950-luvun poliisityössä moisista ei oltu kuultukaan.

Poliisi tutki murhaa korkeapaineella. Epäillyistä, vihjeistä ja ilmiannoista ei totisesti ollut pulaa. Tutkintalinjoja oli yhteensä 370, mutta ketään ei koskaan pystytty tuomaan leivättömän pöydän ääreen.

Murhan aktiivinen tutkinta lopetettiin Vaasan rikospoliisin päätöksellä 12. elokuuta vuonna 1956.

Se ei todellakaan ollut piste Kyllikki Saaren murhamysteerille.

Vaan nyt on korkea aika antaa puheenvuoro Juho Saarelle. Siis miksi Kyllikki Saaren murha ei unohdu? Miksi se on tarttunut suomalaiseen kollektiivitajuntaan?

– Ensimmäinen oli asian harvinaisuus. Jos meillä olisi ollut useampia muita tapauksia, Kyllikki ei olisi ollut niin erityinen. Nyt se oli.

Toki henkirikoksia sinänsä oli sodan jälkeisinä vuosina tapahtunut. Karmeitakin. Esimerkiksi Muhoksella Soson rautatieseisakkeella tehtiin puolitoista kuukautta ennen Kyllikki Saaren katoamista poikkeuksellisen raaka verityö. Neljä ihmistä surmattiin vasaraniskuilla.

Totta kai se järkytti, mutta Soson tekijä, Väinö Kilpiäinen, saatiin nopeasti kiinni ja tuomittiin neljästä eri murhasta kustakin elinkaudeksi kuritushuoneeseen.

Kyllikki Saaren tapaus oli tyystin erilainen.

– Toinen hyvin tärkeä asia oli voimakas kontrasti, joka muodostui uskonnolliseksi, puhtaaksi, ahkeraksi, syyttömäksi, neitsyeksi piirretyn Kyllikki Saaren ja hänen kohtalonsa välille. Kyllikistä tehtiin pyhimysmäinen hahmo. Hän oli työteliäs, uskonnollinen, ei ollut kiinnostunut pojista, meni mieluummin seuroihin kuin tansseihin. Todella puhdas suomalainen nainen, joka symboloi Elovena-tyttöä.

Kun näin oli ja näin ennen kaikkea koettiin, tunnereaktio oli äärimmäisen voimakas. Ennen kaikkea tietysti Isojoella.

– Kolmas tekijä olivat juuri nämä voimakkaat kollektiiviset tunteet, jotka liittyivät tähän tapahtumaan.

Huomattavan suuren mediahuomion saivat muutamaa vuotta myöhemmin tapahtuneet – nekin mysteeriksi jääneet henkirikokset – Tulilahden kaksoismurha Heinävedellä heinäkuussa 1959 ja Espoon Bodominjärven kolmoismurha helluntaina 1960.

Miksi ne eivät ole jättäneet yhtä voimakasta jälkeä kansan kollektiiviseen muistiin kuin Kyllikki Saaren murha?

– Isojoki oli eristynyt paikka. Sinne oli vähäinen sisäänmuutto ja vähäinen ulosmuutto. Kaikki tunsivat toisensa.

Juuri tämä loi pohjan vahvalle kollektiiviselle tunteella. Tätä Juho Saari ei sano tai kirjoita, mutta ikään kuin jokainen Isojoen asukas tunsi tulleensa brutaalin hyökkäyksen kohteeksi. Paitsi se yksi...

Joka tapauksessa:

– Tulilahti ei tuottanut kansanliikettä Heinävedellä eivätkä espoolaiset tärähtäneet Bodominjärven murhista. Tosin Espoo ei ole paikka, Espoo on mielentila, Saari naurahtaa loppukaneetiksi.

Onko muuten niin, että kansakunnan muistiin jäävien tapahtumien on oltava negatiivisia, onnettomuuksia tai rikoksia?

Juho Saari tekee jaon kahteen.

– Meillä on myönteisiä muisteja erityisistä ihmisistä. Erityisiä ovat esimerkiksi (Miss Universum 1952) Armi Kuusela, (nelinkertainen olympiavoittaja) Lasse Virén ja niin edelleen. Tapahtumat ovat pääsääntöisesti kielteisiä. Niin kuin Kyllikki Saaren tapaus tai Lapuan räjähdysonnettomuus (1976).

Listaa voisi jatkaa esimerkiksi Estonian uppoamisella (1994).

Kyllikki Saaren kohtalon ja pimeydentyön tekijän arvuuttelu on jatkunut näihin päiviin saakka. 1970-luvun alussa tapaus tuli uudelleen laajaan tietoisuuteen, kun suomalainen aikakauslehdistö nousi kukoistukseensa.

Hymylle, Ratolle, Nyrkkipostille, Urkille ja niin edelleen Kyllikki Saaren mysteeri oli herkkupala, joka lisäsi irtonumeromyyntiä. Ansaintalogiikka oli sama kuin on tämän päivän median klikkijahdissa.

– Oli kahdenlaista linjaa. Yhtäältä aina löytyi joku uusi tulokulma tyyliin, että vietiin toimittaja ja kuvaaja yöpymään Kyllikki Saaren suohaudalle. Toinen oli asiantuntijahaastattelu. Joku asiantuntija tai ”asiantuntija” palautti ihmisten muistiin tämän tapahtuman. Oli myös paljon vuosikertauutisointia. Lisäksi aina kun tuli joku merkittävä rikos, joka jäi ehkä hetkeksi aikaa ratkaisematta, Kyllikki pääse siihen mukaan.

Uusin aalto Kyllikki Saari -saagassa ajoittuu alkuvuoteen 2018. Murhan esitutkinta-aineisto tuli julkiseksi tai paremminkin sen tutkimiseksi saattoi tehdä anomuksen poliisille.

Ensimmäisenä apajalla oli Helsingin Sanomat ja tunnettu oikeustoimittaja Susanna Reinboth, jonka laaja juttu julkaistiin tammikuussa 2018.

Seuraavana kesänä asialla oli Ilta-Sanomat. Rikostoimittaja Sari Aution kahdeksanosainen juttusarja julkaistiin heinäkuussa 2018.

– Vähän niin kuin jälkilämmöillä liityin heidän työhönsä.

Kirjan lopussa toteat: Kyllikki Saaren murha on ainakin minun kohdaltani ... loppuun käsitelty.

Onko varmasti?

– Kyllä näyttäisi, että tämä harrastus on tältä osin selvä. Seuraava kirja käsittelee jo hyvinvointivaltion tulevaisuutta ja sitä seuraava suomalaisten vankien elinoloja. Se tulee tammikuussa. Sitten käsitellään taas julkisen velan joustoja. Kirja Kalajoen kapinastakin (1953) odottaa julkaisemista...

Tärkeitä ja mielenkiintoisia teemoja ja aiheita kaikki tyynni. Realismia silti lienee, että ne eivät johda ilmestyessään 25 haastatteluun...

Heinäkuu 2018. Siinä se on. Aivan Isojoen kirkon rappujen vieressä. Omalla kauniilla käsialalla kirjoitettuna kullatuin kirjaimin mustaan hautakiveen.

Auli Kyllikki Saari. Syntyi 6.12.1935. Kuoli 17.5.1953.

Kuoli mutta ei unohtunut.