perjantai 17.1.2020 | 20:14
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Joulutorista toivotaan tulevan koko kylän olohuone Himangalle – Paljon mukavaa touhua myös lapsiperheille

Sari Passoja-Verronen Kalajokiseutu
Ke 27.11.2019 klo 13:45

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Kalajoen Laguuni Oy:n yrittäjä Aila Rahja tunnustaa olevansa jouluihminen. Hän haluaa jakaa jouluniloa muillekin ja on siksi lauantaina avaamassa yhteistyökumppaniensa kanssa joulutorin ja kahvilan Himangan keskustaan entisen SPR-kirppiksen tiloihin.

– Toivottavasti tästä tulee koko kylän olohuone, jonne voi pistäytyä paitsi ostoksille, myös tapaamaan tuttuja.

Joulutoria Rahjan kanssa ovat ideoineet Hanne Kluukeri sekä Mikko ja Raija Santala poikansa Janin kanssa. Hanne on muutama vuosi sitten Himangalle muuttanut maatalon emäntä, joka Ailan tavoin haluaa tuoda jouluiloa. Molemmilla naisilla on talvella ylimääräistä aikaa, sillä heidän varsinainen työ ajoittuu pääasiassa kesään.

– Olen haaveillut kotimme avaamista jouluksi kaikelle kansalle, mutta se tuskin toimisi. Mutta hienoa, että voin olla tekemässä kotoista joulutunnelmaa täällä joulutorilla, Kluukeri toteaa.

Santalan perhe on toritunnelmassa mukana avustamalla paikan kunnostamisessa ja lisäksi he huolehtivat muun muassa avajaisten makkaranpaistosta.

Jouluisia ja muitakin pukinkonttiin sopivia tuotteita voi kuka tahansa tuoda torille myyntiin.

– Toimintamme on hyvin joustavaa. Ja jos joku haluaa tulla myymään itse tuotteitaan tänne, sekin onnistuu. Voimme vuokrata pöydän vaikka vain päiväksi, Aila ja Hanne toteavat.

Myös joulun ruokia ja leivonnaisia torilta saa tilauksesta.

Kirppiksenloppuminen Himangalta jätti Ailan ja Hannen mukaan tyhjän aukon, jota joulutori toivottavasti paikkaa.

– Kahvilanurkkaukseen ovat kaikki tervetulleita istuskelemaan ja tapaamaan tuttuja. Ajattelin tuoda sinne ristikkolehtiä, joita voi vapaasti täyttää ja jos kiinnostusta riittää, myös lankakeriä ja sukkapuikkoja neulojille, Hanne toteaa.

Lapsiperheille joulutorilta löytyy monenlaista mukavaa touhua. Lapsille tulee sinne oma nurkkaus, jossa voi muun muassa askarrella.

– Viikonloppuina järjestämme koko perheelle tarkoitettuja tapahtumia eri teemoilla. Avajaislauantaina lapset saavat koristella torin kuusen, Aila ja Hanne vinkkaavat.

Itsenäisyyspäivänä järjestetään lasten oman linnanjuhlat, jossa ainakin ”Lennu-koira” tulee olemaan paikalla.

– Torilla syntyy myös joulutarina, jonka kulkuun kaikki täällä kävijät voivat vaikuttaa. Minä olen tehnyt siihen alun, mutta miten se päättyy? Päähenkilöinä tarinassa ovat tontut Raimo ja Inkeri, toteaa Hanne ja esittelee kahvion sohvan nurkassa istuskelevia tonttunukkeja.

Vuoden vaihtuessa suunnitelmissa on koko perheen uuden vuoden etkot, jotka alkavat niin hyvissä ajoin, että pienetkin lapset pystyvät osallistumaan siihen.

Avoinna joulutori tulee olemaan myös iltaisin ja viikonloppuisin, jotta mahdollisimman moni pääsisi siellä käymään.

– Kyselemme himankalaisilta nyt joulukuun aikana toiveita ja ajatuksia siitä, pitäisikö toiminnan jatkua myös ensi vuoden puolella ja minkälaisena. Olemme avoimia kaikenlaisille ideoille, Aila ja Hanne toteavat.

Himangan joulutori & kahvilan tapahtumat ja tarkemmat aukioloajat selviävät muun muassa heidän facebook-sivuiltaan.

#