sunnuntai 5.7.2020 | 00:31
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

"Diabeteksen puhkeamiseen vaikuttavat eniten geenit eikä sokerin syöminen" – Tautiin sairastuneiden määrä Kalajoella lisääntynyt, Seija Pentti iloitsee, jos potilaana oleva diabeetikko on onnistunut tavoitteissaan

Sari Passoja-Verronen
To 14.11.2019 klo 06:00 | päivitetty to 09:52

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Kalajoen terveyskeskuksessa työskentelevä diabeteshoitaja Seija Pentti ilahtuu, jos hänen potilaanaan oleva diabeetikko on onnistunut tavoitteissaan. Se voi olla painonpudotus, ruokavalio tai liikunnan lisääminen, jotka kaikki vaikuttavat sairauteen.

– Vaikka minulla kävisi kymmenen potilasta päivässä, he ovat kuitenkin kaikki eri yksilöitä, sillä diabetes on erilainen eri ihmisillä.

Tätä korostetaan myös tänään vietettävänä maailman diabetespäivänä.

Diabeteksen syyt ovat monenlaiset, kuten myös sairauden eri lajit.

– Ennen tunnettiin vain ykkös- ja kakkostyypin diabetes, mutta nykyisin kakkostyyppiin on löydetty useita alalajeja, Pentti kertoo.

Hän muistuttaa, että taudin puhkeamiseen vaikuttavat eniten geenit eikä sokerin syöminen. Tyypin 1 diabeteksen syy ei ole vielä tiedossa.

– Jos lähisuvussa isällä tai äidillä on diabetes, riski omaan sairastumiseen on suurempi. Silloin elintapoihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Hiilihydraatteja parjataan epäterveellisinä, mutta Seija Pentti muistuttaa niiden tärkeydestä ruokavaliossa.

– Hiilihydraatteja on monenlaisia. Niistä kannattaa valita kokojyvätuotteet, kasvikset, marjat ja hedelmät.

Pentti on ollut diabeteshoitajana vuodesta 2003 saakka. Hän muistelee, että vielä 80-luvulla diabeetikkoja kehotettiin välttämään sokeria.

– Mutta nykyisin tiedetään, että kovat rasvat ovat myös haitallisia, sillä ne nostavat kolesterolia ja sitä kautta vaikuttavat sydän- ja verisuonitauteihin.

Pentti ei halua pelotella potilaitaan diabeteksen vaaroilla, mutta muistuttaa sen altistavan valtimotaudeille.

– Siksi diabeetikkojen on tärkeää huolehtia kolesterolistaan ja verenpaineestaan.

Parantua diabeteksesta ei voi kokonaan.

– Ykkös- ja kakkostyypin diabetes ovat kokonaan eri tauteja. Ykköstyypin diabeteksessa insuliinin tuotantoa ei ole ollenkaan, joten siitä ei voi parantua, Seija Pentti sanoo.

Kakkostyypin sairaudessa insuliinin teho ja usein myös insuliinin tuotanto ovat heikentyneet. Ruokavaliolla ja liikunnalla arvot voi saada kohdalleen jopa niin hyvin, että voi päästä eroon lääkkeistä. Silti sairaus on taustalla olemassa, sillä diabetesta pysäyttävää lääkettä ei ole olemassa.

Diabeteshoitaja toimii yhdessä lääkärin kanssa. Lääkehoitodiabeteksessa on kehittynyt melkoisesti vuosien varrella. Seija Pentti kertoo papallaan olleen diabetes ja häneltä jouduttiin amputoimaan jalka sen takia.

– Se oli varmaankin osasyy siihen, miksi kiinnostuin diabeteksesta niin, että sen hoidosta tuli minulle työ.

Pentti toteaa, ettei hänen isovanhempiensa aikaan verensokeria vielä seurattu niin tiiviisti kuin nykyään, hoidosta puhumattakaan.

– Insuliini on ainoa hoitomuoto ykköstyypin diabetekseen, kun taas kakkostyypin sairautta hoidetaan alkuun enimmäkseen metformiini tableteilla. Sen rinnalle on tullut muitakin lääkkeitä, kuten suolistohormoneja.

Terveellä ihmisellä verensokeriarvojen tulisi olla aamulla ennen syöntiä 4-6 mmol/l ja kaksi tuntia syönnin jälkeen alle 7,8 mmol/l. Diabeetikoilla vastaavat rajat ovat alle 7 ja 8-10.

– Diabeetikot seuraavat itse sokeriarvojaan ja he saavat minun kauttani siihen välineet. Nekin ovat kehittyneet roimasti. Kun ennen mittaamiseen meni 30 sekuntia, nyt se selviää sormenpäästä otettavasta verinäytteestä viidessä sekunnissa. Uusimpiin verensokerimittareihin voi ladata myös sovelluksen, jolla seuranta on entistä helpompaa. On myös käsivarteen kiinnitettäviä sensoreita, joilla sokeriarvoja voi seurata ilman verikoetta, Seija Pentti kertoo.

Kalajoella diabeetikoiden määrä on lisääntynyt lähes puolella Pentin aikana. Syynä siihen ei välttämättä ole taudin lisääntyminen, vaan se löydetään nyt helpommin.

– Haasteellista työssäni on osata kannustaa diabetekseen sairastuneet elämään sairautensa kanssa, niin että he eivät anna taudin lannistaa itseään.

Verensokeri

Verensokeri

”Vaikka minulla kävisi kymmenen potilasta päivässä, he ovat kuitenkin kaikki eri yksilöitä, sillä diabetes on erilainen eri ihmisillä.

Hiilihydraateista kannattaa valita kokojyvätuotteet, kasvikset, marjat ja hedelmät.

Diabetespäivää

vietetty vuodesta 1991

Kalajokiseutu

Maailman diabetespäivää vietetään joka vuosi 14.11. Tänä vuonna teemana on Diabetes on jokaiselle omanlaisensa. Päivä on insuliinin toisen keksijän Frederick Bantingin syntymäpäivä. Teemapäivän taustalla ovat Kansainvälinen diabetesliitto IDF ja Maailman terveysjärjestö WHO.

Kampanjointi tavoittaa vuosittain miljoonia ihmisiä, ja mukana on diabetesjärjestöjä ja muita yhteisöjä 145 maasta. Päivän tarkoituksena on kiinnittää maailmanlaajuisesti huomiota diabetekseen, toisaalta kyse on diabeteksen kanssa elävien vuotuisesta juhlapäivästä. Vuodesta 2007 se on ollut myös yksi YK:n vuotuisista teemapäivistä.

Ensimmäisen kerran Maailman diabetespäivää vietettiin vuonna 1991. Suomessa sitä on vietetty alusta asti. Päivän kunniaksi paikalliset diabetesyhdistykset, hoitoyksiköt, apteekit, terveysalan oppilaitokset ja muut mahdolliset yhteistyötahot järjestävät erilaisia tilaisuuksia ja tempauksia. Diabetesliitto tukee tapahtumien järjestäjiä tuottamalla tiedotteita ja aineistoja päivän teemasta.

#