tiistai 26.5.2020 | 08:31
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Meluvalli valmistumassa 8-tien varteen – Jätemaista koottua yli kilometrin mittaista vallia rakennettu monta vuotta, suojaa loma-asuntoaluetta liikenteen hälyltä

Sari Passoja-Verronen
Ke 18.9.2019 klo 15:30

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Valtatie 8:n ja Hiekkasärkkien Tapionportin alueen väliin on rakennettu meluvallia vuodesta 2017 lähtien ja se on valmistumassa tämän vuoden aikana. Reilun kilometrin mittainen, neljä metriä korkea ja alaosaltaan 25 metriä paksu valli suojaa loma-asuntoaluetta liikenteen melulta.

- ELY-keskus on edellyttänyt, että valli on oltava tehtynä siinä vaiheessa kun Tapionportin uuden alueen kuntatekniikkaa ruvettiin rakentamaan, toteaa tekninen johtaja Marko Raiman.

Kaksi vuotta sitten lainvoiman saaneen Tapionportin alueen asemakaavan muutoksen ja laajennuksen mukaan 8-tien vuorokautinen liikennemäärä kaava-alueen kohdalla on noin 6500 ajoneuvoa, josta raskaan

liikenteen osuus on noin kymmenesosa.

Kaavoituspäällikkö Nina Marjoniemi kertoo, että kaavoja laadittaessa konsultti tekee liikenteen melumittauksia. Valtionneuvoston päättämien melutason ohjearvojen mukaan loma-asumiseen käytettävillä alueilla, leirintäalueilla, taajamien ulkopuolella olevilla virkistysalueilla ja luonnonsuojelualueilla melutaso ei saa ylittää päiväohjearvoa 45 dB eikä yöohjearvoa 40 dB. Tapioportin alueella nuo arvot ylittyvät.

Raimanin mukaan maasta rakennettu meluvalli on paras suoja melua vastaan ja sellaisia käytetään moottoriteidenkin melua vaimentamaan.

– Valli tullaan vielä maisemoimaan muun muassa istuttamalla siihen matalia puita, joten sitten se pehmentää entistä paremmin melulta.

Valli on rakentunut pikkuhiljaa, sillä siihen on käytetty kaupungin maanrakennustyömaista saatuja maita ja jotain myös ELY-keskuksen työmailta. Kaikkiaan siihen on ajettu massaan noin 65 000 kuutiota.

– Normaalisti ne olisi jouduttu ajamaan maanläjityspaikoille, mutta nyt ne saatiin hyötykäyttöön, Raiman toteaa.

Valli on tehty kaupungin omana työnä ja Raimanin mukaan ainoa kustannus on ollut sen muotoilu, sillä maat olisi joka tapauksessa jouduttu ajamaan pois työmailta.

– Kaikkiaan kustannus on reilut 100 000 euroa, mukaan lukien vallissa olevat muutaman kivikorit, jotka nostavat hieman hintaa. Samoin vallin läpi tehty pyörätie.

Vallin päälle on ajettu purua, mutta mikään virallinen pururata se ei silti ole.

– Jos joku haluaa, niin miksei siellä voi käydä juoksemassakin, Raiman naurahtaa.

Tapionportin vanhemmat tontit on toteutettavissa joko loma-asumiseen tai pysyvään asumiseen, tuolla alueella on vapaana vielä 3 tonttia. Uudella Tapionportin alueella on vapaana 51 tonttia, kaikkiaan siellä on tontteja 53.

– Uudella alueella on mahdollisuus loma-asunnon rakentamiseen. Siellä on vireillä kaavamuutos, millä vahvistettaisiin kaavallinen merkintä pysyvän asumisen rakentamiseen, kertoo Nina Marjoniemi.

Marko Raiman kertoo uuden alueen kuntatekniikan olevan pääosin valmis. Tämän vuoden puolella sinne on tehty kaikki kadut, kaikkiaan noin kaksi kilometriä sekä pyörätie. Asfaltointeja tehdään sitä mukaan kun alue rupeaa rakentumaan.

Tapionportin uusi alue on noin 20,4 hehtaarin kokoinen rajautuen etelässä 8-tiehen ja koillisessa hiihtokeskuksen alueeseen. Alue täydentää Hiekkasärkkien matkailukeskusta ja hyödyntää läheisiä Hiihtokeskuksen ja Maristonpakkojen ulkoilumahdollisuuksia.

”Maat olisi jouduttu ajamaan läjityspaikoille, mutta nyt ne saatiin hyötykäyttöön.

#