lauantai 22.2.2020 | 11:06
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kalajokiseudun uudelleenjulkaisu: ”Arabimaihin en enää mene" – Tauno Saarenpää reissasi Himangan ja Lähi-idän väliä 30 vuotta, koki rakennushommissa monet sodat

Sari Passoja-Verronen Kalajokiseutu
Pe 16.8.2019 klo 19:00 [päivitetty to 09:27]

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Himanka

Tauno Saarenpää istuu heti aamusta rakennusalan yrityksensä Saarsyn toimistossa. Katse kiinnittyy väkisinkin hänen takanaan seinällä olevaan Saddam Husseinin kuvaan.

– Hän on minun kaverini, mies heilauttaa naurahtaen kättään kuvan suuntaan.

74-vuotias Saarenpää on viettänyt suurimman osan elämästään Lähi-idän maissa erilaisissa rakennushommissa. Hän on muun muassa asunut viisi vuotta Irakissa ja työskennellyt Iranissa ja Libyassa. Työmaata on riittänyt lisäksi Australiassa, Jemenissä, Malesiassa, Filippiineillä ja Saksassa.

– Mutta huippuhetki oli kun tapasin Libyan silloisen johtajan Muammar Gaddafin silmästä silmään. Olin silloin töissä Tripolin lentokentällä Libyassa, kun Gaddafi tuli tekemään lentokentälle tarkastusta.

Saarenpää muistelee menneensä muiden joukossa hallin eteen seisomaan, kun komeita mustia Peugeot -merkkisiä autoja rupesi tulemaan.

– Mietin, että missähän noista Gaddafi mahtaa olla. Viimeisenä tuli vanha valkoinen 504 pösö ja se pysähtyi aivan eteeni. Ja sieltä Gaddafi nousi ja pukkasi minullekin päätä. Sitä tapaamista en unohda koskaan!

Saarenpään kierros maailmalla alkoi siitä, kun hän ilmoittautui vapaaehtoisena armeijaan ja jatkoi sieltä YK-joukkoihin Kyprokselle vuonna 1966. Sieltä matka jatkui parin vuoden päästä Australiaan, jossa hän oli viisi vuotta töissä Uudessa-Guineassa.

– Rakensimme sinne asuntoja ja kokonaista kaupunkia. Läheisillä vuorilla oli arvokasta kuparimalmia, ja sinne oli tulossa kaivos.

Saarenpää muistelee sen olleen ihanaa aikaa.

– Arava Bayn hiekkarannat olivat maailman parhaat ja minä asuin siellä. Kun kävin yöllä uimassa, kuu paistoi keskellä taivasta pääni yläpuolella.

Takaisin Himangalle Tauno Saarenpää tuli vuonna 1972. Hän hankki kaivinkoneen ja ajatteli ruveta tekemään maansiirtotöitä.

– Sitten luin lehdestä, että Iranin šaahi Mohammad Reza Pahlavin kommandojoukoille ruvetaan rakentamaan asuntoja ja että suomalaiset ovat saaneet sinne ison urakan. Selvitin mikä rakennusfirma se oli ja hain sieltä töitä. Minullahan oli kokemusta ulkomailla rakentamisesta.

Työpaikka heltisikin heti, kun hän meni Helsinkiin rakennusfirman toimistolla käymään.

– Niin vein kaivinkoneen takaisin Saarenpäähän ja lähdin Iraniin vuonna 1979.

Puusepänkoulun käyneenä Tauno Saarenpäällä oli rakennushommat hanskassa ja hän sai hyviä työpestejä.

– Rakensimme Iranissa maanjäristysalueelle ja siellä piti talojen olla kestäviä. Ne tehtiin paksujen betonilaattojen päälle ja teräspalkit menivät seinissä ylös asti, hän kertoo.

Parinkymmenen rakennusrungon jälkeen työmaalla ruvettiin puhumaan Khomeinista. Tuli mellakat ja suomalaiset lähtivät pois.

– Homma pieneni, kun työväki lähti. Minä en lähtenyt, vaan olin vastaanottamassa Ruhollah Khomeinia. Hommat jäivät kuitenkin kesken, ja niin lähdin takaisin Suomeen ja Himangalle.

Kauan mies ei kotona ehtinyt olla, kun tuli lähtö Libyaan. Sama rakennusfirma rupesi rakentamaan Tripolin alueelle terveysasemia.

– Homma siellä ei kuitenkaan edennyt, joten päätin tulla Suomeen lomalle.

Kuinka ollakaan, loma jäi jälleen lyhyeksi, sillä seuraavaksi tuli komennus Irakiin. Vuonna 1982 Saarenpää suuntasi Bagdadiin väestönsuojia ja kouluja rakentamaan. Mutta homma hiljeni, kun Saddam Hussein rupesi sotimaan siellä. Porukka häipyi, kun sotilaita rupesi liikkumaan alueella.

– Näin kunnon pommituksia, kun USA hyökkäsi Kirkukin öljysäiliöille. Ja kun olimme poistumassa kaupungista, niin iso pommikone lensi meitä vastaan tien päällä. Näin kapteenin naamankin eikä hänen olisi tarvinnut kuin nappia painaa, niin olisimme lentäneet taivaan tuuliin. Vaan eihän heitä yksi auto kiinnostanut.

Saarenpää asui Irakissa viisi vuotta ja tuona aikana tuttavia tuli paljon, joukossa isoja herrojakin. Sitten oli taas aika palata Himangalle.

Matkustushimo ei loppunut vielä siihenkään, vaan parin vuoden päästä Tauno Saarenpää päätti lähteä käymään Australiassa.

– Ajattelin poiketa mennessä Malesiassa, kun en ollut koskaan käynyt siellä.

Kuala Lumpurissa Saarenpää meni suurlähetystöön kyselemään onko maassa kenties suomalaisia firmoja. Löytyikin yksi firma, jossa Saarenpää tunnettiin ennestään, vaikka hänelle itselleen yritys oli aivan outo. Sana hyvästä rakennusmiehestä oli kiirinyt.

– Olisin saanut sieltä töitä, vaan halusin käydä kuitenkin Australiassa, kun minulla oli sinne puolen vuoden viisumi hankittuna.

Australiasta Saarenpää tuli jälleen takaisin Himangalle, jossa äiti ja veli asuivat.

– He sanoivat jonkun miehen soitelleen ja kyselleen minua, kun Jemenissä olisi tarjolla töitä. Mutta kun mulla olisi Malesiassakin töitä, ihmettelin heille.

Saarenpää päätti kuitenkin lähteä Jemeniin YK:n rahoittamaan vesihuoltoprojektiin, jossa rakennettiin kaivot 80 kylään. Siellä vierähti vuosi, jonka jälkeen häntä jo soitettiin Malesiaan.

– Siellä hakattiin 3000 hehtaarin alueen erämaahan 150 kilometriä Kuala Lumpurista erämaahan ja istutettiin palmuöljypuita. Kyllä tuota touhua olisi nyt kauhisteltu! Sinne rakensimme 200 perheen asunnon.

Filippiiniläisen vaimonsa Teresitan Tauno Saarenpää tapasi Libyan työreissullaan.

– Meitä oli siellä lentokentällä töissä kolme suomalaista miestä. Kun putkimiehellä täyttyi vuosia, hommattiin sen kunniaksi tyttöjä. Niin vain heidän joukostaan löytyi minulle vaimo, mies muistelee hymyillen.

Libyasta Saarenpää tuli jälleen kerran takaisin Himangalle, mutta tyttöystävä jäi sinne.

– Seuraavaksi lähdin Saksaan metsää kaatamaan, kun sinne värvättiin työmiehiä. Teresita tuli sinne, mutta joutui lähtemään takaisin kotimaahansa Filippiineille, kun hän ei saanut viisumia.

Pian Saarenpää seurasi perässä ja pariskunta vihittiinkin siellä paikallisin menoin.

– Oli sekin tapaus. Minulla oli mennyt metsätöissä käsi poikki, joten olin käsipuolena omissa häissäni, hän naurahtaa.

Seuraava työmaaSaarenpäällä oli lähellä Filippiinejä, Palaun saarella.

– Saari oli tuolloin Amerikan alusmaa ja sen rakennusorganisaatio oli suuri. Rakensimme siellä muun muassa ulkoministerille talon.

Lopullinen paluu Himangalle tuli ajankohtaiseksi, kun Teresita rupesi odottamaan vauvaa.

– Oli selvää, että halusin perustaa perheeni Suomeen. Ajankohta ei vain ollut paras mahdollinen, sillä 90-luvun lama oli silloin pahimmillaan ja työttömyys kova, kertoo Tauno Saarenpää.

Kovaan työhön tottuneena hän ei jäänyt toimettomaksi, vaan ryhtyi puu- ja höyläyshommiin.

– Rupesin tekemään verhotankoja Keski-Eurooppaan, koska tunsin sieltä asiakkaita. Ilmeisesti olin ulkomaan viennilläni edellä aikaani, sillä Himangalla sitä ei ymmärretty. En saanut mistään rahaa eikä toiminta ilman pääomaa onnistunut.

Saarenpää kokeili myös sisäsaunojen tekemistä Saksaan, kun hänellä oli sinne yhteyksiä, mutta siihenkään toimintaan eivät rahahanat auenneet. Saarenpään mukaan 10 000 euroa maksavia saunoja olisi mennyt 10 päivässä.

– Herranjee, se olisi ollut 100 000 euron liikevaihto päivässä! Silti kai olen tullut näin sitkiäksi, kun olen saanut ikäni taistella. Jos Himanka ei olisi kotipaikkani, minua ei kyllä täällä näkyisi.

Perheeseen syntyi kaikkiaan kolme lasta ja he ovat kasvaneet Himangalla.

– Vaimo opiskeli sairaanhoitajaksi ja edelleen terveydenhoitajaksi. Minä taas olen jatkanut tätä rakennushommaani, Tauno Saarenpää jutustelee ja viittaa yrityksensä pihalta maailmalle lähdössä oleviin hirsisaunoihin.

– Tällaiset siirreltävät saunat ovat nyt muotia, kun ne on helppo viedä minne vain, hän toteaa.

Rakentaminen on miehelle silti enemmänkin harrastus ja hän myy yrityksensä heti, jos vain ostaja löytyy.

– Minulla on tässä Sepänmäellä hehtaarin tontti. 90-luvulla ostattelin kunnalta tien toisella puolella olevaa isoa hallia, mutta se ei onnistunut, kun en saanut pääomaa. Kyllähän se vieläkin tympäsee, ties miten isoa toimintani nyt olisi, Saarenpää harmittelee.

Haaveena Tauno Saarenpäällä on lähteä vielä maailmanympärysmatkalle tuttuja paikkoja katsomaan. Kielitaitoaan mies on ylläpitänyt osallistumalla merimieskirkon toimintaan Kalajoen satamassa.

– En minä nyt osaa kuin englantia ja vähän arabiaa, mutta hyvä niitäkin on harjoitella.

Arabimaihin Saarenpää ei aio enää mennä, mutta seuraa kyllä tiiviisti tapahtumia siellä ja ihmettelee nykytilanteen kauheutta.

- En ole varma haluanko Trumpin aikana käydä Amerikassakaan, vaikka olen sitä aina ihannoinut.

Sen sijaan Uuteen-Guineaan hän haluaa palata, koska sanoo viettäneensä siellä elämänsä parhaimmat hetket.

– Jospa löytäisin rannalta vielä tämän saman kelopuun..., Saarenpää vaipuu haaveisiin ja näyttää valokuvaa, jossa hän istuu nuorena miehenä puun päällä Tyynen valtameren rannalla katsoen kauas ulapalle.

”Näin kunnon pommituksia, kun USA hyökkäsi Kirkukin öljysäiliöille.

”Ilmeisesti olin ulkomaanviennilläni edellä aikaani, sillä Himangalla sitä ei ymmärretty.

#