sunnuntai 15.12.2019 | 07:48
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Lukijan mielipide: Kuntataajaman osayleiskaava-ehdotus oltava paremmin nähtävillä

Kalajokiseutu
Pe 2.8.2019 klo 11:40

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Kesäkuun alussa esille asetettu kuntataajaman osayleiskaavaehdotus tulisi saada kaava-alueen asukkaiden toivomuksesta esille vielä paperisena kirjastoon tai olisi järjestettävä uusi infotilaisuus suunnitelmasta. Kirjallisten muistutusten aika päättyy 9.8. Kirjasto on avoinna iltaan saakka, jolloin työssäkäyvillä olisi mahdollisuus kaavaan tutustua.

Kaavaehdotus käsittää kuntataajaman lähialueineen, ulottuen pohjois- eteläsuunnassa Rahvon teollisuusalueelta ja Meinalan alueelle sekä länsi-itäsuunnassa jokisuulta Topi-Kalustajan tehtaalle ja koskee alueen sisällä asuvia maanomistajia ja asukkaita.

Kaavaehdotus, kartta ja karttaselvitys on kaupungin internetsivuilla nähtävillä, mutta vaikeasti luettavissa. Kaikilla asukkailla ei ole/kaikki eivät käytä internettiä.

Ehdotuksen esilläoloaika on ollut kesäloma ja- matkojen aikaan, jolloin kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta kaavaehdotukseen tarkasteluun.

Kirsti Siljander

#