tiistai 26.5.2020 | 10:04
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Herbalisti ja Tomas esiintyivät Kalajoella – TubeTourin ensimmäisen vuoden meikkiläträilystä on tultu paljon ylöspäin

Hanna Parhaniemi
To 14.3.2019 klo 16:01 | päivitetty pe 09:36

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

TubeTour kiertää tänä vuonna peräti 18 paikkakuntaa. Keikkojen määrä on lähes tuplaantunut, sillä TubeTourilla alusta lähtien mukana ollut Herbalisti muistaa, että ensimmäisenä vuonna kiertuekaupunkeja oli kymmenen. Myös lavashow on hioutunut vuosien varrella.

– Ekana vuonna läträttiin paljon meikeillä. Tytöt meikkasivat meitä. Siitä on tultu paljon ylöspäin, Herbalisti sanoo.

Myös esiintyjäkaarti on vaihtunut. Vain Herbalisti ja Ylivieskasta kotoisin oleva Joona Leppälä eli ZoneVD ovat olleet alusta lähtien mukana.

– Meillä on nyt 12 paikkakuntaa takana. Salla on ollut pienin paikka. Itse Sallassa asuu jotain 800 ihmistä ja keikalle tuli kuitenkin lähes 200, ensimmäistä kertaa mukana oleva Tomas mainitsee.

– Sitten taas Porissa oli arviolta tuhat ihmistä, Herbalisti vertaa.

Keikalla esitetään tubettajien Youtube-kanavilta tuttuja ohjelmanumeroita. Luvassa on myös yllätyksiä. Shown jälkeen faneilla on mahdollisuus tavata tubettajia meet and greet -osiossa.

Kalajoella esiintyivät torstaina Herbalistin ja Tomaksen lisäksi Ilaripro, Ilona, Jennysvoices ja ZoneVD. Mukana oli myös yllätysesiintyjä Jasminsofi.

#