”Kirkkovene ja keskeneräinen raudoitus” – Shellin parlamentissa puitiin politiikkaa, taidetta ja tappeluita
”Mielestäni kaksi tuntia päivässä on lapselle maksimiaika ruutujen äärellä” – Jukka rajoittaa myös omaa ruutuaikaansa
Ville halusi silmien laserleikkaukseen heti kun mahdollista – ”Mitä aiemmin menee, sitä kauemmin siitä ehtii hyötyä”
Valtterin vuosi alkoi iloisella perhetapahtumalla – ”Lapsenhoito on uutta, mutta hänen hampaistaan osaan sitten kyllä huolehtia”
Kyöstin perheessä vietetään varsinaista urheilijaelämää – ”Kuskaamme lapsia harjoituksiin niin paljon kuin rahkeet riittävät”
Ei joka pojalla ole nimikkotuulivoimalaa, mutta Eemillä on: ”Sitä vois käydä katsomassa useammin, jos puistossa ois leikkipaikka”
Uutisten viikko ”Me olemme tällaisia oman tiemme kulkijoita” – Päivi Lastikan koirat edustavat Kalajoen suosituinta koirarotua: Katso koko lista!Pohteen alueella joudutaan ajamaan ruumisrallia – Nyt selvisi kuka sen maksaa Kalajoen apteekki uudistui ja palvelut ovat lisääntymässä: ”Terveyspisteellä tulemme antamaan myös rokotuksia”
Kalajoen apteekki uudistui ja palvelut ovat lisääntymässä: ”Terveyspisteellä tulemme antamaan myös rokotuksia”
”Kirkkovene ja keskeneräinen raudoitus” – Shellin parlamentissa puitiin politiikkaa, taidetta ja tappeluita
Linnut ja tiedotus puhuttivat tuulivoimapuistotilaisuudessa: ”Kyllähän se kotkalle vaarallisempi on kuin viitasammakolle”
Tekninen lautakunta kohdensi rahaa muun muassa Himankatalon ikkunaremonttiin ja Nikkarintien peruskorjaukseen
Etelänkylältä löytyy matkailukeskus ja monet palvelut, vain huono tie saa kritiikkiä: ” Harrasteautoista meinaa osat tippua välille”
Kalajoen SDP harmittelee mielipiteessään tytäryhtiöiden hallituskokoonpanojen muutosta: ”Kuka kantaa vastuun tästä asiantuntijuudesta?”
Kalajoen apteekki uudistui ja palvelut ovat lisääntymässä: ”Terveyspisteellä tulemme antamaan myös rokotuksia”
Päihtynyt autoilija nukahti päiväsaikaan rattiin ja suisti sivullisen ojaan Kalajoella – Tuomio kolmesta rikoksesta
Kalajoen laajassa petoskokonaisuudessa annettiin vankeustuomio – Mies huijasi uhreiltaan yli 200 000 euroa
Ville halusi silmien laserleikkaukseen heti kun mahdollista – ”Mitä aiemmin menee, sitä kauemmin siitä ehtii hyötyä”